Lunastus 1918 DVDLUNASTUS 1918 DVD
Julkaisija: VLMedia Oy (2017)
Tuotetunnus: 6416415992474


Päivämäärä:28.08.2017
Arvosana:
Otsikko:★ ★ ★ ★ Lunastus (1997) Olli Saarela
Arvostelu:Olli Saarelan ensielokuva Lunastus on ilmestynyt vasta nyt dvd-levyllä, mutta sitäkin sopivammin Suomi 100 -teemaan liittyen. Kuten takakansi toteaa, teatterikierroksellaan filmi sai vain kolmetuhatta katsojaa. Televisioesityksissä Lunastuksen yleisömäärä kasvoi sitten jo reippaasti yli miljoonan. Saarelan ohjaus ja yhdessä Heikki Vuennon kanssa Albert Camus’n Yövieras-novellin innoittamana käsikirjoitettu Lunastus keräsi peräti kuusi Jussi-palkintoa, eikä syyttä.
Lunastus on eräänlainen sisällissodan Suomi-western, jossa vastapuolien väliin joutuu yksinäisen sheriffin sijasta hengenmies. Teatterin viemää Kari Heiskasta on nähty liian harvoin elokuvissa. Lunastuksessa hän tekee pastoriroolin tyypillisen hienoeleisesti. Sotaa käydään myös pappi Sillmanin sisällä. Mies ei tunne olevansa oikealla paikalla. ”Olen elänyt 40 turhaa vuotta.” Voi vain haukkoa henkeä ihaillessaan, miten täsmällisesti Saarela ja Heiskanen hahmottavat heikkouden hetken, kun ympäröivä pahuus käy yli uskon ja ymmärryksen.
Valkoiset ja punaiset joukkiot taistelevat kyläpahasesta. Oikeassa olevina kumpikin asettuu jumalan paikalle päättämään, kuka saa elää ja kenen pitää kuolla. Hyvään pyrkivä Sillmankin osallistuu tahtomattaan syöksykierteeseen tavassa, jolla kohtelee kylähullua Suloa ja hoteisiinsa tuotua nuorta punavankia – Jussit Lehtonen ja Puhakka ensirooleissaan.
Onnistuneen ensifilmin jälkeen Olli Saarela lunasti lupaukset Rukajärven tiellä ja osoittautui yhdeksi parhaimmista ohjaajistamme, väkeväksi visualistiksi ja elokuvallisen muodon hallitsijaksi. Sisällöllisesti teokset ovat keskeneräisempiä. Pini Hellstedtin antoisasta kuvauksesta ja näyttelijöistä huolimatta Lunastus jää anekdoottimaiseksi, kuin romaanin mittaan venytetty novelli.
Ahti Kuoppala tekee pienen, mutta Simpauttajan veroisen roolin juoppoisäntänä. Naiset nähdään pelkkinä väriläiskinä. Pastori käy pitkän keskustelun saksaksi. Sitä ei ole tekstitetty. Olikohan näin teatterikierroksella ja televisioesityksissäkin?
Olli Saarelan lahjakkuus joutui välillä tuuliajolle. Viime vuosina hänen on huhuttu valmistelevan elokuvaa jatkosodan neuvostopartisaanien iskuista rajan yli.

Arvostelu KESKIPOHJANMAA 20.8.2017
Hannu Björkbacka

★ ★ ★ ★
Lunastus (1997)
Olli Saarela